Gitta ja Gischi ovat seuratoiminnan tulisieluja

Ekenäs IF:n jalkapallojaostolla on jotakin sellaista, mistä monet muut seurat vain uneksivat. Seurasta löytyy yhteisen hyvän eteen vapaaehtoistyötä tekeviä jalkapalloa rakastavia tulisieluja. Gitta ja Gischi ovat aktiivisia vapaaehtoistyön tekijöitä; he ovat seuran kuin seuran unelma.

Yhteistyössä Ekenäs IF jalkapallojaosto

Jokapäiväisen toiminnan ylläpitämiseksi kaikki maassamme toimivat seurat ovat täysin riippuvaisia vapaaehtoistyöstä, näin myös Ekenäs IF. Tammisaaressa kaikki tuntevat Birgitta ” Gitta” Estlanderin ja Rolf ” Gischi” Sundströmin. Tai ainakin kaikki ne, joilla on yhteyksiä jalkapalloon. Gitta ja Gischi ovat lähes jokapäiväinen näky Tammisaaren keskuskentällä, mutta tunnetko sinä näiden tulisielujen tarinan? Me tapasimme heidät ottaaksemme selvää, mistä ja miten kaikki alkoi.

Ensin vuorossa on Gitta Estlander, jonka äiti Doris Löf, nykyinen seuran kunniajäsen, oli aktiivisesti mukana seuratoiminnassa 40 vuoden ajan. Gitta vastaa nykyisin jalkapallo-otteluiden aikaisesta kioskimyynnistä, ja myös hän on ehtinyt tehdä vapaaehtoistyötä kunnioitettavat 35 vuotta.

- Pelasin itse jalkapalloa, siksi ehkä aloitin vapaaehtoisena, Gitta pohtii syitä siihen, että jalkapallosta tuli iso osa hänen elämäänsä.

- Harrastin ihan kaikkia lajeja, myös hiihtoa ja yleisurheilua. Minä ja veljeni Alf ja Sven kävimme aina jalkapallo-otteluissa. Ja kun seuraan perustettiin naisten joukkue, lähdin itse mukaan pelaamaan, ja sillä tiellä olen edelleen.

-Pelasin ehkä 4-5 vuotta, mutta sen jälkeen naisten jalkapalloilu loppui Tammisaaressa. Tämän jälkeen minä ja Tuula Sillander pelasimme hetken Hangossa, Tuula tosin minua pidempään, itse muutin Karjaalle, jonka myötä laji vaihtui käsipalloon, Gitta kertoo.

Ekenäs IF:n naisten joukkue, kokoonpanossa myös Gitta ja Tuula, voitti läntisen Uudenmaan naisten aluemestaruuskilpailut vuonna 1971, ja vaikka toiminta ei jatkunutkaan erityisen pitkään Gitta jatkoi työskentelyä jalkapallon hyväksi läpi koko elämänsä.

-Pelasimme ehkä lähinnä huviksemme, mutta pärjäsimme hyvin ja siitä osoituksena aluemestaruus. Hyvin me siis pärjäsimme, Gitta muistelee.

Miten päädyit vapaaehtoiseksi?

-Äitini toimi siihen aikaan kannatusyhdistyksessä, joka silloin tunnettiin nimellä Centern damer. Siihen aikaan järjestettiin markkinoita ja iltatoreja. Äitini oli avun tarpeessa ja pyysi minua mukaan, ja mielestäni se oli kivaa.

-Myöhemmin myös omat poikani pelasivat jalkapalloa, ja jatkoin heidän mukanaan toiminnassa. Poikani Per oli vain 15-vuotias ollessaan ensimmäisen kerran nimettynä edustusjoukkueessa, Gitta muistelee ja toteaa, että pian 14-vuotiaat pojanpojat ovat vuorostaan hakemassa edustusjoukkuepaikkaa.

Nykyisin Gitta vastaa edustusjoukkueen kotiotteluiden kioskimyynnistä mutta tarjoaa myös apuaan kakkosjoukkueen ja naisten joukkueen otteluissa.

-Tilaan heille tavaraa mutta minun ei itse tarvitse olla paikalla myymässä. Joskus keitän kahvia ja sen jälkeen voin keskittyä ottelun katsomiseen. Nyt poikani Johan pelaa kakkosjoukkueessa, ja siksi niitä otteluita on kiva seurata, hän toteaa tunnetusta jalkapalloilijasta Johan Estlanderista.

-Olen ollut toiminnassa mukana jo pitkään, ainakin 35 vuotta. Mutta se on edelleen hauskaa ja tässä tapaa paljon ihmisiä. Usein tiedän jo valmiiksi mitä ihmiset tilaavat, kun tulevat luukulle, Gitta hymyilee.

Gischillä ennätysmäärä vuosia huoltajan hommissa

Klubitalossa kahvilatiskin takaa löytyy Rolf ”Gischi” Sundström, joka tervehtii jokaista ovesta tulijaa yhtä iloisesti. Hän kuuluu lähes talon sisustukseen, ja on seuran monivuotinen tukipilari. Eläkkeellä oleva Gischi tulee joka päivä klubitalolle, jonka kahvilatoiminnasta hän vastaa.

-Arkisin avaan kello seitsemän aamulla, silloin täältä saa kahvia ja sämpylää. Meillä ei ole vakituisia sulkemisaikoja, se riippuu siitä, miten paljon ihmisiä täällä on.

-Meillä on aika paljon vakituisia asiakkaita, jotka tulevat aamu kahdeksalta ja istuvat hetken ennen töihin menoa. Täällä kaikki ovat jalkapalloasiantuntijoita, varsinkin maanantaisin, kun viikonlopun ottelun jälkeen löytyy paljon puhuttavaa.

Vaikka Gischi ei itse koskaan ole pelannut jalkapalloa, tuli lajista iso osa hänen elämäänsä. Hän ehti toimia edustusjoukkueen huoltajana huikeat 27 vuotta ennen ryhtymistään kahvilavastaavaksi.

-He kysyivät aikanaan, tulisinko mukaan, ja minä lähdin. Siitä asti olen ollut täällä. Ensin hoidin Ekenäs cup-turnausta ja sen jälkeen toimin edustusjoukkueen huoltajana 27 vuotta putkeen, Gischi kertoo.

-Koko klubitalon olemassa olon ajan, olen hoitanut kahvilaa. Joskus päivät saattavat tuntua pitkiltä, varsinkin jos olen paikalla aamuseitsemästä iltakymmeneen. Voi kyllä hyvin sanoa, että jalkapallosta on tullut elämäni.

Hän tuntee edelleen olevansa osa joukkuetta, ja manageri Peter Haglundin jälkeen Gischi onkin usein seuraava henkilö, jonka uusi seuraan tuleva pelaaja tapaa.

-Kaikki tulevat tätä kautta saapuessaan talolle. Kävellessäni kadulla Helsingissä kuulen joskus tervehdyksen: Morjens Gischi! Silloin siellä saattaa moikkailla pelaaja, joka pelasi Tammisaaressa viisi vuotta sitten.

-Olen kuin isähahmo monille ulkomaalaisille pelaajille. He viettävät paljon aikaa klubitalolla ja olen aina auttanut heitä pienten ja isojen asioiden hoitamisessa.

Olet ehtinyt kokea aika monta joukkuetta vuosien varrella?

-Voi, miten paljon eri ihmisiä olen tavannut. Pelaajia koko maailmasta, ja suurin osa on ollut tosi kivoja tyyppejä. Olen tullut toimeen 99 prosenttisesti kaikkien kanssa.

EIF on kuin iso jalkapalloperhe

Sekä Gischi että Gitta nostavat esille vapaaehtoistyön sosiaalisen puolen. Kaikki tuntevat toisensa ja klubitalo on entisestään vahvistanut yhteishenkeä.

Mikä on parasta vapaaehtoistyössä?

-Se on ilman muuta yhteisöllisyys ja se, että saa tavata muita. Täällä kaikki moikkaavat; pikkupojista aikuisiin, kaikki tervehtivät toisiaan. Itse kiipeilisin seiniä pitkin, jos minulle ei olisi tätä toimintaa jalkapallon parissa, Gitta toteaa.

-Olemme kuin isoa perhettä. Täällä on todella monta hyvää kaveria, kaikki ystävyydet on paras asia, minkä olen saanut vuosien varrella. Ja haluan edelleen jatkaa; yhtä hyvin voin olla täällä kuin kotona. Ja täällä näkee aina ihmisiä, Gischi hymyilee.

TEXT: Ilse Klockars, Place2Go / BILDER: Janica Söderlund, MR Media och Ramona Lindberg, Place2Go