Fiskarsin tulisielu on yrityskehittämisen taituri

Luonteeltaan hän on tulisielu ja innostaja. Osaamisellaan ja omistautuneisuudellaan hän myös saa asioita aikaiseksi. Susanna Kankare kehittää sekä yrityksiä että yhteistä elinympäristöä Fiskarsissa.
Fiskars on tällä hetkellä selvästi maamme mielenkiitoisimpia yhteisöjä. Ruukki suorastaan pursuaa luovuutta ja kehittämishenkeä. Uudisasukkaiden yhteisöjen tavoin sekä yritystoimintaa että ihmisten elinympäristöä kehitetään samanaikaisesti.
Susanna Kankare on asunut Fiskarsissa 10 vuotta ja on vuosien aikana ehtinyt osallistua lukemattomiin projekteihin. Kyläyhteisön ulkopuolella hän on monille tuttu menestyksekkään tislaamon Ägräs Distilleryn toimitusjohtajana. Loppukesästä lähtien hän toimii myös Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan ONOMAN hallituksen puheenjohtajana. Minä tapaan Susannan ymmärtääkseni paremmin mitä Fiskarsissa tapahtuu, ja mistä tämä voimakas kehitys ja voima kumpuaa.
- Täällä on niin paljon yhteisöllisyyttä, ja tekemisen meininkiä. Se asia on pitänyt minut täällä. Koko ajan pulpahtaa esille uusia juttuja, olemme muun muassa olleet käynnistämässä nuorisotoimintaa ja leikkipuistoa yhdessä paikallisen kyläseuran, kaupungin ja Fiskars oyj:n kanssa. Jos oikeasti haluaa saada asioita tehtyä, en tiedä mitään mehevämpää maaperää kuin tämä, toteaa Susanna.
- Ihmiset ovat ehkä erilaisia ja avarakatseisempia. Sellaiselle on tilaa, jengi pystyy tekemään omanlaisia juttua ja koko ajan tulee uutta.
Yrityskehitys, uudet konseptit ja tuotekehitys ovat Susannan osaamisalueita. Lisäksi Susannalla on kyky inspiroida ja houkutella ihmisiä kasvuun ja kehitykseen. Henkilökohtaiset vahvat verkostot vaikuttavat vahvasti uusien ja hedelmällisten yhteyksien syntymiseen. Kun kysyn hänen omista vahvuuksistaan, Susanna vastaa näin:
- Osaan konseptoinnin, ja yritystoiminnan startupin ja kehittämisen. Sitä olen tehnyt nyt jo niin paljon, että voin sanoa olevani siinä kohtalaisen hyvä, Susannna naurahtaa.
- Jos haluaa, että asioita tapahtuu, niin siinä minä olen hyvä, riippumatta toimialasta. Se on minun vahvuuteni. En edelleenkään osaa tislata, mutta siihen löytyy muita osaajia. Ehkä myös se, että saan jotenkin ihmiset innostumaan.
Kyky uudistua
Samanaikaisesti kuin kehitysrattaat porskuttavat Fiskarsissa, maastamme löytyy monia kaupunkeja ja kyliä, joissa yritykset taistelevat eloonjäämisestä. Jos tämän naisen voisi monistaa useampaan alueemme kaupunkiin uskon, että monet yritykset voisivat olla hyvin eri tavalla kiinni kehityksessä.
Susanna ehti työskennellä 10 vuotta sosiaalipuolella perhetyön sekä uusien palvelujen kehityksen parissa ennen kuin hänestä sattuminen kautta tuli Ägräs Distilleryn toimitusjohtaja. Tällä hetkellä hän on silminnähden innostunut ONOMA puheenjohtajuuden tuomista uusista haasteista.
- Onoman liiketoiminnan sekä toiminnan kehittämistä on todella hauska miettiä ja olen innoissani. Onoma on yksi ruukin suurimpia työnantajia ja liikevaihdoltaan huomattava toimija. Se on hyvin vahvasti kasvusuunnassa ja mietin nyt innoissani yhdessä muun tiimin kanssa, miten osuuskunnan toimintaa voisi kehittää, kuitenkin mainetta ja perinteitä kunnioittaen sekä vahvasti huomioiden värikkään ja monipuolisen sekä kasvavan jäsenistön, Susanna toteaa uusista haasteista.
Oikeastaan tuntuu siltä, että se sama voima, joka jatkuvasti vie Susannaa haasteesta ja projektista toiseen löytyy myös Fiskarsin kehityksen taustalta. On kyse ihmisistä, jotka uskaltavat ottaa askeleen oman ympyrän ulkopuolelle.
- Täälläkin on omat aaltoliikkeet, jotka menevät muutaman vuoden sykleissä. Tämä on elävä yhteisö ja vaihtuvuus on aikamoinen, jengiä tulee ja menee. Ja juuri tämän takia asioihin palataan yhä uudestaan ja uudestaan, ja asiat pysyvät elävänä ja kehittyvät. Tietynlainen myllerrys ja keskustelu vie eteenpäin, jos asioihin ei reagoida, se ei kiinnosta tarpeeksi.
- Hyvin erilaisten ihmisten kanssa yhdessä tekeminen on inspiroivaa. Toki täälläkin on byrokratiaa, mutta jos ajatellaan, että jokin asia tehdään, se myös tapahtuu. Siitä minä pidän.
Mitä antaisit vinkiksi yrittäjille, jotka tuntevat tarvitsevansa kohennusta liiketoimintaansa?
- Eli jos tuntuu, että sinä vaan touhuat siinä omassa nurkassasi, käytä vaikka tunti siihen, että käyt kahvilla jonkun uuden tyypin kanssa, Susanna vinkkaa uusien yhteistyökuvioiden löytämisestä.
- Yksi yhteistyökumppani, jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä mm. Ägräs Distilleryyn liittyen on Turkulainen Blomma creatives. Se on esimerkki kukkakaupasta, joka on täysin uudella tavalla konseptoinut tekemisensä, ja joka tekee asioita eri tavalla. He järjestävät workshoppeja ja ovat todella vahvasti läsnä sosiaalisessa mediassa.

Susannan viesti on selkeä. Ei koskaan voi tietää mikä toimii, ellei lähde rohkeasti kokeilemaan. Pitää uskaltaa asua laatikosta ulos. Susannan sanoin: Ei kaiken tarvitse olla luovaa mutta kyllä putkimieskin voi olla luova.
- Ja mansikat nakkikeitossa voisi toimia!
- Nämä ovat sellaisia asioita, mistä minä sytyn, ja vielä kun se tapahtuu täällä Fiskarsissa. Täällä on se tietty twisti; on niin paljon eri tekijöitä mutta kaikki ovat samalla maaperällä.
fiskarsvillage.fi - @fiskars_village
agrasdistillery.com - @agrasdistillery
onoma.fi - @onomagram
blomma.fi - @blommacreatives
TEKSTI: Ilse Klockars, Place2Go / KUVAT: Topi Pakarinen