Rakastetut robottileikkurit - meidän uudet perheenjäsenemme

Premium: Tarina

Oletko koskaan miettinyt miten robottiruohonleikkuri voisi muuttaa elämääsi? Nyt kannattaa lukea tarina kolmesta, eri puolilla Raaseporia perheidensä kanssa asuvista, robottileikkureista nimeltä Shaun the Sheep, Nöpöläinen ja Astrid. Tarina kertoo vihreästä ruohosta, vaativista työolosuhteista ja elämästä rakastettuna perheenjäsenenä.

Yhteistyössä Bema Center ja Husqvarna

Tenholassa asuvalla Janina Skultilla on ollut robottiruohonleikkuri kohta kolmen vuoden ajan.  Perheen 3000 neliön kokoinen pihanurmikko sisältäen korkeuseroja sekä hankalia kulmia ja käännöksiä on ruohonleikkuri Shaun the Sheepin vastuulla.

- Shaun on tunnollinen, täsmällinen ja luotettava, kunhan häntä hoidetaan hyvin. Sosiaalisen luonteensa vuoksi hän on lisäksi varsinainen ilopilleri. Puuhatessani jonkun projektin parissa pihalla, tai jos pistän ulkona pitkäkseni hetkeksi, hän on taatusti paikalla ja haluaa leikata juuri siitä kohdasta! Näin käy 99 prosenttisesti, Janina nauraa.

- Shaun on varovainen, hän peruuttaa kohdatessaan esteitä, ja hän hakeutuu latauspisteelle, jos akku on loppumaisillaan, Rufus, 8 vuotta, kuvailee perheen ruohonleikkuria Late Lammasta.

Mistä syystä päätitte ottaa perheeseen robottileikkurin?

- Meidän pihamme on aika iso ja siinä on paljon korkeuseroja, ja suurin osa on nurmikkoa. Vaihtoehtona olisi ollut nelivetoinen istuttava ajoleikkuri. Mutta sellaisen koneen huoltaminen ei innosta, ja pihan mäet tuntuivat hieman pelottavilta. Ympäristöystävällisyys on myös tärkeää meille, joten valinta oli aika selkeä. Tämä vaihtoehto on edullisempi, huomattavasti mukavampi sekä paljon hiljaisempi, Janina toteaa.


previous arrow
next arrow
Slider



Robottiruohonleikkurit löytävät monesta eri syystä tiensä yhä useampaan perheeseen. Jari Ojala asuu omakotitalossa Karjalla ja hän sai ruohonleikkurin nimeltä Astrid yllätyslahjaksi vaimoltaan.

- Sain robottileikkurini viime kesänä lahjaksi vaimoltani, koska hän ei jaksanut kuunnella valitustani minulle ainaisesti lankeavista ruohonleikkausvuoroista. Asiaan kuuluu myös minun heinä- ja ruohoallergiani, ei siis pelkästään oireilu työtä kohtaan, Jari nauraa.

Miten kuvailisit suhdettasi ruohonleikkuriisi?

- Alkuaikoina, vaimoni mielestä noin puolet kesälomasta, kävelin Astridin perässä ja tarkistin miten se leikkasi ja kuinka se löysi tiensä eri paikkoihin. Huomasin myös töissä haluavani tarkistaa sovelluksesta mitä Astrid teki, millä alueella se liikkui tai miten pitkään se oli ollut latauksessa, Jari kuvailee mielenkiintoaan uutta perheenjäsentä kohtaan

Robottileikkurin haastavat olosuhteet

Robottiruohonleikurit eivät pelkästään ole seurallisia ja mielenkiintoisia tyyppejä, ne ovat ennen kaikkea tunnollisia ja tekevät kovasti työtä nurmikon kunnossa pitämiseksi. Joskus tarvitaan pyörien päivityksiä, tai muiden ominaisuuden parantamista, haasteellisissa työolosuhteissa pärjäämiseen.

Peter Nymanin kesämökillä Pohjassa ruohonleikkuri Nöpöläinen on äskettäin liittynyt perheeseen. Kyseessä on jo perheen toinen robottileikkuri, ja tällä kertaa päivitetty versio; nelivetoinen, söpön nimen omaava, varsinainen raskaansarjalainen.

- Meillä on puutarha ja muutaman sadan metrin mittainen nurmitie, joka vie ruohikkoiselle rannalle, eli täällä riittää leikattavaa. Nurmikko ei ole aivan tasainen ja haastavat rinteet olivat pyörien päivityksestä huolimatta liian haastavia edelliselle leikkurille. Se juuttui kiinni, tai ei selvinnyt omin voimin rinnettä ylös.

- Tämä uusi versio on nelivetoinen, varsinainen SUV verrattuna vanhaan kaksivetoiseen malliin. Tämä uusi versio on selkeästi meidän pihallemme sopivampi malli, Peter Nyman toteaa.

Mitkä ovat Nöpöläisen parhaat puolet?

- Pitäisikö vastata, että perheen kanssa seurusteleminen, Peter nauraa.

- No ei, mutta selkeästi paras asiasta on hieno leikkausjälki, itse en ole koskaan onnistunut leikkaamaan yhtä tasaisesti, täysin ilman töyhtöjä tai muita epätasaisuuksia. Nurmikko on jatkuvasti lyhyeksi leikattu ja vaikuttaa myös todella hyvinvointiselta. Nurmikkoalue on sen verran iso, että itseltäni menisi jopa kaksi ja puoli tuntia nurmikon leikkaamiseen, ja maalta löytyy kyllä muutenkin ihan tarpeeksi tekemistä.

- Lisäksi myyrä on pysynyt poissa, nähtävästi se ei pidä siitä, että joku jatkuvasti hyörii nurmikolla. Puutiaiset eivät myöskään pidä lyhyeksi leikatusta nurmesta, Peter painottaa.


previous arrow
next arrow
Slider


Oma talo ja ruohonleikkurin rentoutusloma

Yhden kesäkauden aikana robottiruohonleikkuri kulkee lukuisia kilometrejä työssään. Valittamatta, ja aina yhtä tyytyväisenä se jatkaa kulkuaan pitäen nurmikon siistinä ja tasaisena sinun iloksesi.

- Se työskentelee säässä kuin säässä, kuumuudessa ja kylmässä, aamuin, päivisin, iltaisin ja jopa öisin, jos näin halutaan. Pimeän tullen Astrid laittaa ajovalot päälle, ei nähdäkseen, vaan jotta minä näkisin missä se ajaa. Kotiin sen tosin on löydettävä ennen kuin akku on tyhjä, muuten se pysähtyy, Jari Ojala toteaa.

Astridin koti onkin aivan erityisen hieno pieni talo. Oma pieni, keltainen talo, joka suojaa Astridia paahtavalta auringolta ja kaatosateelta.

- Nuorempi poikani rakensi oman talon Astridille, se on kopio omasta talostamme. Talo on saanut paljon kehuja kaikilta, jotka sen ovat nähneet, se on oikein hieno ja sopii hyvin Astridin tarpeisiin. Hän pääsee helposti taloonsa työpäivänsä päätteeksi, Jari kertoo.

Peter Nymanin Nöpöläisellä ei ole omaa taloa mutta se saa sen sijaan lähteä rentouttavalle lomalle hektisen kausityönsä jälkeen.

- Meillä ei ole koirankoppia, Nöpöläinen lepää pihan latauspisteessä työnteon lomassa. Kauden päätyttyä Nöpöläinen talvehti Karjaan Bema Centerissä, missä häntä päivitetään digitaalisesti sekä huolletaan mekaanisesti ja putsataan, tarvittaessa kuluneita osia vaihdetaan ja sellaista. Bema Center noutaa koneen pihalta syksyllä, lokakuussa, ja tuo sen takaisin ja asentaa sen paikoilleen kasvukauden alkaessa toukokuussa. Sanoisin, että aivan loistavaa palvelua, Peter Nyman toteaa.

Miten kuvailisit suhdettasi ruohonleikkuriisi?

- Niin hassulta kuin se kuulostaakin, se tuntuu kotieläimeltä, tai jos kysyt perheeltä, perheenjäseneltä. Lapset kysyivät, rakastanko ruohonleikkuria enemmän kuin heitä. Vastasin rakastavani sitä melkein, mutta ainoastaan melkein, yhtä paljon mutta teitä kuitenkin enemmän, Peter Nyman vitsailee.

- Shaun on minulle aika rakas, me olemme hyvä tiimi, hän hoitaa työnsä hyvin ja minä yritän olla hienotunteinen. Joskus jopa huomaan juttelevani hänelle, ajan myötä Shaunista on tullut melkein kuin toinen kotieläin, niin hassulta kuin se kuulostaakin, Janina nauraa.



ROBOTGRASKLIPPARE_MELLANNBILDSalama McQueen on erilainen leikkuri. Tämä Österbyssä asuva komistus työskentelee perheelle Söderlund ja Rehn.


Mitä sanoisitte muille, jotka harkitsevat uuden perheenjäsenen hankkimista?

- Se toimii hyvin, nurmikko on tasaisempi ja hienompi kuin koskaan aiemmin. Nyt uskallan jopa hieman lannoittaa nurmikkoa, kun tiedän Astridin hoitavan leikkaamisen. Tosin uusi perheenjäsen saattaa johtaa pakottavaan tarpeeseen vilkuilla puutarhaan useasti. Ja naapureiden kanssa riittää puhuttavaa robottileikkurin hankkimisen jälkeen, Jari Ojala toteaa.

- Älä epäröi – on kullan arvoista säästää ajettavalla leikkurilla muuten kuluvat tunnit. Me voimme sen sijaan puuhata muita asioita puutarhassa tai vain chillailla. Lisäksi tämä on ympäristöystävällisempi, hiljaisempi ja paljon mukavampi vaihtoehto, sekä meille että naapurustolle. Olen todella tyytyväinen, en vaihtaisi Shaunia mihinkään muuhun, Janina Skult sanoo.

- Voin kyllä lämpimästi suositella. Kannattaa miettiä tarkkaan millaisen mallin te tarvitsette, miltä teidän puutarhanne, tai leikattava alue, näyttää ja mikä teidän tavoitteenne on. Jos haluatte vapauttaa aikaa muuhun kuin nurmikon leikkaamiseen tämä robottiratkaisu on todella hyvä. Ja miettikää tarkkaan nimeä, kannattaa kysyä koko perheeltä neuvoa, Peter Nyman vinkkaa.

Kiinnostaisiko sinua uusi perheenjäsen? Asiantunteva Bema Center Karjaalla auttaa sinua valitsemaan juuri sinulle sopivan mallin!

TEKSTI: Ilse Klockars, Place2Go / KUVAT: Janica Söderlund, MR Media

 

On olemassa ihanasti energisoivia ja inspiroivia paikkoja. Tiedät varmasti mitä tarkoitan. Hyvän olon ja turvallisuuden tun...

Miten syksyn trendit näkyvät ravintoloiden ruokalistoilla? Ja miten innokkaasti ruokailijat uskaltautuvat kokeilemaan uusia ...

Vastaan tulee ensin valtavan kokoinen hirvi ja kolaroitu auto sekä kysymys: miten toimit törmättyäsi eläimeen liikenteess...

Nuorempana hänen haaveenaan oli arkkitehdin ura. Tänä päivänä hän on menestynyt tatuointitaiteilija elättäen itsensä...