Haluamme edistää inspiroivia kohtaamisia yhteisen paremman tulevaisuuden puolesta. Olemme yhdessä vastuussa alueemme kehittämisestä elinvoimaiseksi ja houkuttelevaksi asuinpaikaksi; me uskomme tulevaisuuteen, yhteistyöhön, uusin yritysideoihin ja toistemme kannustamiseen. Näin me paikallisesti voimme muuttaa maailmamme, askel kerrallaan.
Yksi toisensa jälkeen iloiset futismimmit saapuvat harjoituksiin Inkoon monitoimihallille. Osa tytöistä tulee Tammisaaresta ja osa Inkoosta, yhdessä he muodostavat joukkueen EIF YJ, joka tällä kaudella pelaa kotiottelunsa sekä Inkoossa että Tammisaaressa.
Nuorten pelaajien kehitysedellytysten parantaminen on selkeä tavoite neljän jalkapalloseuran aloittaessa ainutlaatuisen yhteistyön läntisellä Uudellamaalla. Junioripelaajia neljästä eri seurasta pelaa EIF:n väreissä yhteensä kahdeksassa eri juniorijoukkueessa. Tämä on monien mielestä tulevaisuuden tie.
Riippumatta siitä, onko kyseessä karannut koira, tai perhe, jonka toiveena olisi pieni suloinen kissanpentu, yleensä Barösundissa sijaitseva Skeppsdal mainitaan ratkaisuna. Löytöeläinkoti on kuin läntisen Uudenmaan oma Nooan arkki, joka tunnetaan niin kahvipöydissä kuin sosiaalisessa mediassakin.
Varmista itsellesi oma inspiroiva uusi vuosi. Jätä arkinen urautuminen ja tylsyys; seuraavassa vinkkejä tavoitteen saavuttamiseen matkustamatta Thaimaahan. Haasta itsesi löytämään kaikki lähialueen hienoudet, inspiroi muita; samalla omatuntosi kiittää sinua ympäristöystävällisyydestäsi.
Hän rakastaa haasteita. Kehitystyö ja strateginen ajattelu ovat hänen intohimonsa. Heidi Forsman on Länsi-Uudenmaan menestyneimpiä naisyrittäjiä; hänen yrityksissään työskentelee yhteensä noin 30 työntekijää. Tapasimme hänet puhuaksemme yrittäjyydestä.
Lahjakkuutta ja onnea ei ole olemassa, menestys tulee kovan työn kautta. Tämä motto löytyy musiikkiduon Sam Zimonin verkkosivulta. Määrätietoiset inkoolaiset ovat nyt saavuttaneet kaksi tavoitteistaan; oman levy-yhtiön perustaminen sekä itsensä elättäminen musiikin parissa. Kolmas tavoite, esiintyminen Madison Square Gardenilla New Yorkissa odottaa toteutumista.
- Premium: Artikkeli
100 iloista jalkapalloilijaa eivät voi olla väärässä. Ekenäs IF:n jalkapallokoulu on sekä nykyisten että tulevien pelaajien kesän kohokohta. Tänä kesänä osallistujia oli ennätysmäärä, yhteensä 100 nuorta pelaajaa. Ja vaikka tyttöjä on poikia vähemmän, he ovat vähintäänkin yhtä kovassa vauhdissa.
Onnistuneita kokouksia on monenlaisia mutta yhteinen tekijä on usein osallistujien viihtyminen. Inspiroiva ympäristö houkuttelee luovia ajatuksia. Läntiseltä Uudeltamaalta löytyy ihania ympäristöjä kokouksen pitoon, me esittelemme seuraavassa neljä upeaa vaihtoehtoa. Varaisitko sinä tänä syksynä yrityksellesi uuden kokouspaikan?
Nyt on aika kutsua ystävät koolle, napata kännykät käteen ja lähteä lähiluontoon kokeilemaan tietovisailupeli Veviä. Tämä peli sopii ihan kaikille, ja voimme luvata, että paikallistuntemuksesi punnitaan hauskalla tavalla. Peli muistuttaa Trivial Pursuit-peliä, erona se, että kysymykset koskevat Länsi-Uusimaata.
Nyt on aika kierrättää ja antaa käytetyille tavaroille uusi elämä. Second hand tuotteiden ostaminen on trendikkäämpää kuin koskaan; sisusta antamalla tavaroille uusi elämä ja rakentamalla vanhasta uutta. Ota tänä vuonna askel kohti ilmastoviisaampaa elämää. Läntisellä Uudellamaalla voit tehdä löytöjä lukemattomilla kirppiksillä - tässä listaus, jonka avulla pääset alkuun!
Riippumatta siitä oletko yrittäjä, yhdistysaktiivi tai asukas Hangossa, Raaseporissa tai Inkoossa, sinun kannattaa lukea 10+1 kysymystä ja vastausta, ja tiedät mitä hyötyä sinulle on Place2Go:n tarjoamista palveluista.
Karjaa oli Hilding Ekelundin suosikkipaikkoja. Ekelund kuului 1900-luvun johtaviin arkkitehteihin Suomessa, hän oli suurten suunnittelijanimien Alvar Aallon ja J.S. Sirénin ikätoveri. Tiesitkö, että myös tyylipuhdas Suotustadion Helsingissä on hänen käsialaansa?
Oletko huomannut, että Läntiseltä Uudeltamaalta löytyy kolme täysin ainutlaatuista elokuvateatteria? Kino Olympia Hangossa, Bio Forum Tammisaaressa ja Bio Pallas Karjaalla ovat kaikki elokuvateattereiden helmiä, ja tarjoavat ainutlaatuisen ja uniikin elokuvaelämyksen. Haastamme sinut vierailemaan alueemme kolmessa elokuvateatterissa!