Paikallisuus on tärkeää markkinajohtaja Rothille

- Premium: Tarina
Olet ehkä nähnyt seinätermostaatissa nimen Roth? Sama punainen logo näkyy myös usein pelipaidoissa ja urheiluareenoilla. Rothin Suomen pääkonttori perustettiin Karjaalle yksitoista vuotta sitten, ja siitä lähtien yritys on ollut vahvasti läsnä paikallisyhteisössä. Joko Roth on sinulle tuttu yritys?
Monille yritysnimi Roth on tuttu pelipaidoista ja urheiluareenoilta läntisellä Uudellamaalla mutta aika harva tietää minkä alan yrityksestä on kyse. Rothin Suomen päätoimipaikka sijaitsee Karjaan Sysimiehenkadulla ja täällä tapaan myös yrityksen tulisielut Jonas Holmströmin ja Robin Gottbergin. Molemmat miehet ovat alusta asti olleet mukana rakentamassa nykyistä yritystä.
- Suomessa olemme markkinajohtajia vesikiertoisissa lattialämmitysjärjestelmissä ja lisäksi olemme myös vahvoja käyttövesijärjestelmissä ja komposiittijärjestelmissä, toteaa toimitusjohtaja Jonas Holmström.
- Läntisellä Uudellamaalla monet tuntevat tuotemerkin Roth mutta harva tietää toimialaamme. Emme tee kuluttajamarkkinointia, sen sijaan teemme yhteistyötä paikallisten asentajien kanssa ja tietysti alalla toimivat ihmiset tuntevat meidät, tuotepäällikkö Robin Gottberg täydentää.
Käytännössä Roth toimittaa tuotteita Saksan tuotantotehtaalta Suomen markkinoille. Kaikki tuotteet myydään tukkuliikkeiden kautta eteenpäin mm. talotehtaille sekä isoille asennus- ja rakennusliikkeille. Kuluttajana sinä et välttämättä edes tiedä, että talostasi tai asunnostasi löytyy Rothin tuotteita.
- Seinätermostaatissa lukee Roth, kaikki muu on piilossa rakenteissa. Jos sinulla on meidän toimittama käyttövesijärjestelmä talossa, et näe sitä mistään, mutta tiedät, että siinä ei ole vuotoja, Jonas sanoo pilke silmäkulmassaan.
Päätoimipaikka Karjaalla Helsingin sijasta
Roth Finland Oy on saksalaisen maailmanlaajuisesti toimivan perheyhtiön tytäryhtiö. Yksitoista vuotta sitten Jonas ja Robin aloittivat toiminnan Suomessa. Miesten yhteinen kokemus alalta, laajat yhteysverkot sekä visio yhdistettynä saksalaisiin laatutuotteisiin osoittautui nopeasti toimivaksi kokonaisuudeksi.
- Me emme aloittaneet nollasta, sekä meillä kahdella että meidän aluemyyjillämme oli pitkä kokemus alalta. Meillä oli asiakkaita ja yhteyksiä 30 vuoden takaa, painottaa Robin Gottberg.
Karjaa sai siis näin ollen kunnian liittyä muiden Rothin pääkonttoripaikkakuntien joukkoon, paikkakuntien kuten Moskova, Malmö, Ateena ja Hong Kong. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys, mutta saksalainen emoyhtiö vakuuttui miesten perusteluista perustaa pääkonttori juuri Karjaalle Helsingin sijaan.
- Työskentelimme molemmat siihen aikaan Helsingissä ja meille yksi tärkeimmistä asioista oli paikallisesti työskenteleminen. Helsinki, Karjaa, Turku ja Tampere muodostavat kolmion, jonka sisällä 70 prosenttia myynnistämme tapahtuu. Tämä vakuutti omistajamme siitä, että Karjaa olisi sopiva päätoimipaikaksi, Gottberg muistaa.
Varsinainen menestystarina
Rothin sijoittuminen Suomen markkinoille on osoittautunut onnistuneeksi panostukseksi. Roth Finland on yhdessätoista vuodessa kulkenut perustamisesta markkinajohtajan asemaan ja 13 miljoonan euron liikevaihtoon. Palkkalistoilla on nykyään 18 työntekijää. Kaksitoista henkilöä työskentelee Karjaan pääkonttorilla ja yksi suunnittelija on sijoittunut Tampereen alueelle. Lisäksi viisi henkilöä vastaa aluemyynnistä omilla alueillaan. Asiakkaiden tukena toimivassa suunnittelutiimissä on laaja-alaista osaamista putkiasentajista LVI-insinööreihin, rakennusmestareista teknikoihin.
- En usko, että voit olla markkinajohtaja tekemällä asioita huonosti. Yhdessätoista vuodessa olemme nostaneet liikevaihdon 13 miljoonaan, toteaa Jonas Holmström.
Menestyksen takana on monta yksittäistä asiaa. Perusta ja aluemyyntiverkosto on osaava, ja yrityksen perustaminen matalasuhdanteen aikana oli osaltaan suosiollinen. Mutta tämän lisäksi löytyy jotakin vielä tärkeämpää: markkinoiden muutoksen herkkä havainnointi.
- Olemme muuttaneet suuntaa monta kertaa näiden vuosien varrella. Näin jälkeenpäin voimme todeta ratkaisut oikeiksi, mutta sitä emme tienneet silloin, sanoo Jonas.
- Tänään olemme numero yksi talotehdasmarkkinoilla Suomessa. Olemme johtava käyttövesi- ja lattialämmitysjärjestelmien toimittaja valmistalovalmistajille. Kun neljä-viisi vuotta sitten teimme strategisen päätöksen tästä suunnasta, olimme hieman epävarmoja, mutta nyt voimme todeta tehneemme oikean päätöksen.
Suomen rakennusteollisuuden ei odoteta kasvavan lähivuosina mutta Roth katsoo luottamuksella tulevaan. Osaltaan tähän vaikuttaa uusi tuotekokonaisuus, joka nyt tuodaan Suomen markkinoille.
- Uusi tuotekokonaisuutemme saattaa tuoda meille kasvua. Panostamme viemäri- ja sadevesijärjestelmiin, Jonas kertoo.
Alan osaamista ja tilannetuntumaa pidetään yllä aktiivisilla yhteyksillä omiin verkostoihin ympäri maan. Tiedon analysointi tehdään keskustellen Karjaan pääkonttorilla.
- Olemme itse paljon kentällä tapaamassa ihmisiä, ja on erittäin tärkeätä kuunnella. Jos et kuuntele, voi mennä pahasti pieleen, Robin painottaa.
Vahva läsnäolo paikallisyhteisössä
Ei ole sattumaa, että yritysnimi Roth on monille tuttu pelipaidoista ja urheiluareenoilta läntisellä Uudellamaalla. Yritys on sponsoroinut EIF jalkapalloa, BK-46 käsipalloa, IK Trissania sekä jääkiekkoa. Karjaalla myös ilmaisista koirankakkapusseista löytyy punainen Roth -logo.
- Toivoisin, että ihmiset näkevät meidät aktiivisena yrityksenä, joka on osallisena paikallisyhteisössä. Vaikka vain 0,03% liikevaihdostamme tulee Raaseporista, haluamme kuitenkin olla läsnä täällä, Jonas toteaa.
Näkyvyys ja läsnäolo paikallisyhteisössä on johdettavissa takaisin emoyhtiön arvoihin.
- Emoyhtiöllä on korkeat ekologiset arvot ja haluaa antaa takaisin yhteiskunnalle mm. rakentamalla kaivoja Afrikassa sekä tukemalla hyväntekeväisyyttä. Myös paikallisesti meillä on ollut suuri vapaus tukea eri tahoja, ja antaa takaisin yhteiskunnalle, jossa toimimme, Jonas Holmström toteaa.
TEKSTI: Ilse Klockars, Place2Go / KUVAT: Janica Söderlund, MR Media
Roth Finland Oy
- Sysimiehenkatu 12, 10300 Karjaa
- Yhteys: Puh. 019 440 330
- http://www.roth-finland.fi
- Roth Finland