Piazza, Tammisaaren paras lounaspaikka 2017

- Premium: Tarina
Tammisaaressa rakennettiin vuonna 1968 Alvar Aallon suunnittelema talo, jonka yläkertaan perustettiin Piazza Bar -niminen ravintola. Tästä on kohta vierähtänyt jo 50 vuotta, ja merkkipäivän kunniaksi järjestetään juhlat vuoden lopussa. 4.3.2018 on kulunut tasan viisi vuotta siitä, kun Piazza siirtyi Päivi Purontauksen omistukseen.
Yhä useampi syö lounasta ulkona, ja myös Piazzassa ruokailijoiden määrä on viime aikoina ollut selvässä nousussa. Joka arkipäivä tarjoillaan monipuolinen lounasbuffet. Tavoitteena on, että jokainen ruokailija löytää valikoimasta jotain mielekästä. Piazzassa panostetaan monipuoliseen ja vaihtuvaan salaattipöytään, tavalliseen arkiruokaan, kiinnostaviin uutuusruokiin sekä kasvis- tai vegaaniruokavalioon sopiviin ruokiin.
- Olemme huomanneet, että esille laitetut ruuat syödään. Kun salaattipöytä näyttää houkuttelevalta ja värikkäältä, useampi nauttii sen antimista. Jopa miehet, jotka eivät muuten syö salaattia, syövät sitä täällä, Purontaus nauraa.
- Pyrimme aina suunnittelemaan ruuan asiakkaan näkökulmasta. Haluamme, että jokainen tuntee itsensä tervetulleeksi ja tärkeäksi täällä. Samaan aikaan haluan pitää hyvää huolta henkilökunnasta. Heidän hyvinvointinsa ja viihtyvyytensä heijastuu suoraan asiakastyöhön. Kun aloitin ravintolatyöt, halusin nimenomaan perustaa sellaisen ravintolan, missä itse haluaisin työskennellä. Arvostan henkilökuntaani, ja yritän myös näyttää arvostukseni sekä palkitsemalla ja kiittämällä, että järjestämällä heille yllätyksiä. Henkilökunnalle tarjotaan myös erilaisia lisäkoulutuksia ja kursseja, jotka voi käydä töiden ohella. Esimerkiksi uusi alkoholilaki vaatii tiettyä uutta osaamista meiltä.
Suomalaista muotoilua
Rakennuksen ja ravintolan muotoilijasta ei voi erehtyä. Ravintolassa on Alvar Aallon tyypilliset ruokapöydät ja tuolit. Vuodenvaihteessa ravintolassa tehtiin pieni kasvojenkohotus. Maukkaan ruuan, hienon ympäristön ja ystävällisen asiakaspalvelun yhdistelmä muodostaa hyvän kokonaisuuden.
- Omaa ympäristöä ei aina muista arvostaa. Meillä käy usein turisteja, ja he haluavat ottaa valokuvia jokaisesta pienestä yksityiskohdasta. Silloin muistaa taas miten arvokkaassa ympäristössä saa tehdä työtä.
Pitopalvelu
Yhä useampi tilaa juhliinsa catering- ja pitopalvelun. Pitopalvelu on houkutteleva vaihtoehto, koska asiakas saa silloin ruuan valmiiksi tehtynä, ja hänelle jää enemmän aikaa muuhun. Piazza haluaa tarjota kaikille henkilökohtaista pitopalvelua.
- Meillä ei ole valmiita ruokaehdotuksia tai pakettiratkaisuja. Haluamme jokaisen asiakkaan saavan juuri sellaista ruokaa, joka sopii hänelle ja hänen tilaisuuteensa. Aloitamme aina suunnittelupalaverilla. Otamme myös huomioon vuodenajan, paikan, vierasmäärän ym.
- Olemme monissa häissä tarjoilleet kakkubuffetin tavallisen hääkakun sijaan. Kakkubuffet on osoittautunut suureksi menestykseksi. Kakkubuffet on hyvin näyttävä monine kakkuineen, lisäksi kakkubuffetissa on helpompaa ottaa huomioon erilaiset ruokarajoitteet ja dieetit. Yritämme niin pitkälle kuin mahdollista toteuttaa asiakkaiden toiveita. Olemme järjestäneet pitopalvelua hyvinkin haastaviin paikkoihin, joissa ei esim. ole ollut juoksevaa vettä tai vastaavaa. Nämä ovat olleet haasteellisia tilanteita, mutta olemme selviytyneet, lopputulos on ollut loistava, ja mikä parasta; asiakas on ollut tyytyväinen.
Isot visiot ja aito tekeminen vievät eteenpäin
Päivi Purontaukselle on tärkeää kehittyä ja pyrkiä kaikessa eteenpäin. Hän matkustelee paljon, ja matkoillaan hän kerää inspiraatiota ja uusia ideoita, joita hän sitten toteuttaa ja soveltaa kotipuolessa. Hän on järjestänyt Piazzassa mm. kansainvälisiä teemaviikkoja, kutsunut sotaveteraaneja itsenäisyyspäivälounaalle ja paljon muuta. Visioita ja ideoita riittää.
- Ikinä ei saa pysähtyä. Haluan nostaa toiminnan uudelle tasolle ja kasvaa. Tiedämme, mitä osaamme ja mikä on mahdollista. Liikun useasti mukavuusalueen ulkopuolella, silloin joutuu haastamaan itsensä ja kehittymään, ja lopputulos on yleensä hyvä.
- Koen, että saamme paljon yhteiskunnalta ja seudun ihmisiltä. Siksi haluan myös antaa jotain heille. Teen tämän esim. tukemalla urheilujoukkueita, yksilöurheilijoita ja urheilutapahtumia. Liikunta, urheilu ja nuoret ovat lähellä sydäntäni, sen takia haluan panostaa juuri näihin.
Vuoden lounasravintola 2017
Kun Päivi Purontaus siirtyi johtamaan ravintola Piazzaa, hänellä oli vain vähän kokemusta Tammisaaren ravintolatarjonnasta ja ruokailukulttuurista. Hänellä oli kuitenkin vankkaa kokemusta alalta, sekä iso ja ammattitaitoinen verkosto tukenaan.
- Luovuuden, rohkeuden ja hienon henkilökunnan avulla olemme kasvaneet ja menestyneet. Olemme saaneet hyvää palautetta asiakkailtamme, mikä motivoi meitä jatkamaan eteenpäin. Meidät äänestettiin Tammisaaressa vuoden 2017 parhaaksi lounaspaikaksi. Tästä olemme todella iloisia.
- Tämä, jos mikä, on selkeä merkki siitä, että teemme asiat hyvin ja oikein.
Lisätietoa:
Päivi Purontaus
s-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / Puh: 050 387 1277 / 045 141 5984
Verkkosivut: www.piazzafood.fi
Teksti: Celinda Byskata, MR Media Oy Ab / Kuvat: MR Media Oy Ab / Fotofabriken