Rakennusmestari Horsbäckin pienyritysten mahdollistajana

Horsbäck on miesten ja pienyrittäjien paratiisi. Ja mitä tulee sopivien työtilojen luomiseen automekaanikoille, maalareille, autopesuloille ja kuljetusliikkeille tuskin löytyy pätevämpää tahoa kuin Ahtolan perheyritys, joka on pyörittänyt rakennusliike Contrakia Horsbäckissa jo 20 vuoden ajan.
Täydellisesti Tammisaaren ja Karjaan välillä sijaitseva Horsbäck on viimeisten 20 vuoden aikana kasvanut huimasti. Valtatie 25:n varrella sijaitsevat autoliikkeet ovat tuttuja kaikille tiellä liikkuville. Näiden eturivin liikkeiden takaa löytyy kantatien suuntaisesti riveittäin pienempiä teitä ja alueella toimii lähes 100 yritystä.
Tapaan Contrakin nykyisen toimitusjohtajan Kim Ahtolan yrityksen toimistolla vaaleansinisessä hallissa, osoitteessa Kuljettajantie 14. Kimin jatkaessa isänsä Bengt Ahtolan jalanjäljissä yrityksen johdossa keväällä 2017 hän oli ehtinyt työskennellä yrityksessä kesätyöajoiltaan 1990-luvulta asti.
- 1998 ensimmäinen toimistorakennuksemme valmistui Kuljettajantielle 3 ja silloin tällä alueella ei ollut muuta kuin metsää. Siitä on jo 20 vuotta ja suunta on luonnollisesti eteenpäin, Kim Ahtola toteaa viitaten alueelle tulleeseen uusimpaan tiehen halleineen.
- Contrak aloitti puhtaasti rakennusliikkeenä ja sitä me olemme edelleen. Saaristossa meillä on ollut useita rakennustöitä aina vuoteen 2014 asti, sen jälkeen rakennustoiminta hiipui hieman, mutta nyt olemme taas noususuunnassa.
Pienyrittäjille täydellisiä toimitiloja
Horsbäckin alue tuskin olisi sitä mitä se on tänään ilman rakennusliike Contrakin toimintaa. Rakentaminen, hallien vuokraaminen ja myyminen ei ole ollut tietoinen strategia rakennusliikkeeltä, kuitenkin toiminnasta on vuosien varrella muodostunut ydintoimintaa hyvin tukeva osa-alue. Osa halleista on rakennettu urakkatyönä muille, toiset on rakennettu itselle vuokraus- tai myyntitarkoituksessa. Contrak on tällä hetkellä ainoa tämän alan toimija Horsbäckissa.
- Kyllä hallien vuokrauksesta on muodostunut keskeinen osa toimintaamme. Nyt uusin halli on pian valmis, lattia tulee ensi viikolla. Suunnittelen parhaillaan seuraavaa hallia, joka tulee samalle tontille, ja tämän jälkeen meillä on vielä yksi rakentamaton tontti. Ja maatahan löytyy lisää, Kim toteaa.
Vuosien varrella halleja on rakentunut huikea määrä, suurin osa on hillityn vaaleansinisiä väriltään. Tilat ovat pienyrittäjien tarpeisiin suunniteltuja korkeine kattokorkeuksineen ja monipuolisine tilaratkaisuineen. Montako hallia alueelle vuosien varrella on tullut rakennettua?
- Kuljettajantie 8...10...12 och 14 ja Kärrbynkatu 2...3, ja sitten vanha toimisto, eli seitsemän ja kahdeksan sekä Bertels. Yhteensä olemme rakentaneet yhdeksän hallia, Kim ynnää.
- Perusideana on ollut tarjota 100 neliön tiloja, joita luonnollisesti voi laajentaa. Tämä koko on osoittautunut sopivaksi yhdenmiehenyrityksille ja mikroyrityksille, joita alueella enimmäkseen toimii. Konsepti on toiminut hyvin, Kim toteaa ja kiittää samalla kaupunkia rakentamisen sujuvuuden helpottamisesta kaavoitetun alueen myötä.
Tällä hetkellä alueelta löytyy rakentamattomia tontteja Contrakin uudisrakennuksen tien varrelta mutta sen jälkeen alue on melko täynnä.
- Nämä ovat helpporakenteisia tontteja, joten homma on vaivatonta ja jokaiselle hallille on löytynyt käyttäjä. Alarivissä meidän uuden hallin vieressä on vielä tilaa, olisikohan siellä ehkä kuusi tonttia, mutta saa nähdä mitä sen jälkeen tapahtuu. Mielestäni Karjaan suunnalla suunnitellaan jotain, Kim toteaa.
Toivelistalla päivittäiskauppa
Suurin osa Horsbäckissa toimivista yrityksistä tarjoavat palveluja tai huoltoa, harva myy tuotteita. Tämän seurauksena asiakkaat harvemmin kääntyvät valtatieltä alueelle pelkästä mielijohteesta, ja hyväonniset eivät käy katsastusasemalla kuin kerran vuodessa.
- Wi-Box tien toisella puolella on positiivinen asia. Vaikka harvemmin kukaan kahviteltuaan tulee meille tilaamaan talon perustusta. Aluetta kehittäisi esimerkiksi Byggmaxin tulo. Jokin päivittäistavaraliike olisi meillä korkeimpana toivelistalla, sanoo Kim Ahtola.
Viime aikoina alueella on järjestetty eri tapahtumia, jotka ovat parantaneet alueen tunnettavuutta. Vuosittainen rallisprintti ajetaan tällä ja myös Horsbäckinpäivä houkuttelee runsaasti väkeä paikalle.
- Tällä hetkellä meillä on aika hyvä tekemisen meininki ja positiivinen henki, täällä on järjestetty muun muassa Horsbäck-päivä ja syysjuhlat. Rallisprintin aikana meillä on useita tuhansia kävijöitä alueella. Meillä on hyvä infrastruktuuri ja voisimme periaatteessa järjestää juoksutapahtumia, rullahiihtotapahtumia tai vaikka mitä, Kim toteaa.
Aikanaan maa-alueet ovat olleet alueen maatilojen omistuksessa ja heti alueen hallien takana pellot ja tilat tulevat vastaan. Kim on itse työskennellyt alueella pitkään. Onko Horsbäckista tullut enemmän kuin työpaikka?

- Kyllä se ensisijaisesti on minulle työpaikka. Mutta toki meille on muodostunut tietty yhteisöllisyys aamukahvin äärellä Wi-Boxissa; kyllä sellainen tietty huulenheitto kuuluu asiaan, Kim nauraa.
- Nyt Rosk´n Rollin uutta jäteasemaa suunnitellaan alueelle, ja se toisi paljon yksityisasiakkaita tänne. Sinne tehdään iso asfalttikenttä ja eri lajitteluasemia, Kim nostaa esille positiivisia uutisia.
Mikä sinua inspiroi työssäsi?
- Rakennusala inspiroi minua, ja mahdollisuus luoda jotain konkreettista. Vaikka en itse naulaisi yhtään naulaa tai ruuvaisi yhtään ruuvia, näen kuitenkin, miten yhdessä suunnittelemamme projekti toteutuu, Kim Ahtola toteaa.
TEKSTI: Ilse Klockars, Place2Go / KUVAT: Janica Söderlund, MR Media